Aamu alkoi ahdistuksen vallassa... hyvä kun syömään pystyi. Menimme yhdeksäksi aamulla naapuripihaan/meidän postilaatikoille eli appivanhempien pihaan, siellä odotimme, että meidän pieni enkelimme tulisi kyydillään vielä kerran kodin ohi. Siihen asti oli äitini tullut ruumisauton kyydillä ja siinä vaihdoimme, että minä äitinä olin rakkaani kanssa autossa. Siitä lähdimmekin pidemmällä letkalla ajamaan kirkolle päin. Vähän ennen kirkkoa joku vanhempi herrasmies oli kävelyllä ja nähtyään saattueen hän pysähtyi, otti hatun päästään ja kääntyi kasvot meidän suuntaan eli kunnioitti saattuetta <3 Ihana ele!
Tilaisuus oli elämäni rankin kokemus, mutta todella kaunis <3 Pappi puhui todella kauniisti ja huolimatta omasta surustani huomasin, kuinka hänenkin oli koottava itsensä useaan kertaan. Kukat laskettiin sisällä näin talvella. Meistä itki kaikki muut paitsi meidän Janne, joka ei oikein ymmärtänyt tilannetta. Arkku oli vaan aivan liian pieni, niin väärin, että tuon suloisen punaposkisen tyttösen piti lähteä ennen mua!!
Hautapaikka ei ollut meillä etukäteen tiedossa, mutta saimme ihanan paikan neidille ja tulevaisuudessa myös meille, siitä nimittäin näkee järvelle <3
Muistotilaisuus pidettiin appivanhemmilla, ei haluttu kukaan meistä sitä seurakuntatalon kolkkoutta siihen rankan tilaisuuden päätteeksi.
Anniina olisi niin tykännyt noista kukista <3 Niin kauniita <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti