3 kuukautta

..on mennyt siis nyt uudenvuoden aatosta.. itku on ollut hyvin herkässä jo useamman päivän!  Kiven kävin tilaamassa, eli sitä odotellaan, että koska saadaan paikoilleen. Kevään aikana käsittääkseni, eli sitten kun seurakunta antaa luvan. Ilmeisesti pitää olla roudan sulanut täysin ja kumpukin pitänee olla laskeutunut.

   Tälläisenä punaposkisena prinsessana rakkaan pikkuenkelini muistan <3

Tasan kolme kuukautta sitten tähän kellon aikaan olimme Anniinaa katsomassa teho-osastolla <3 Minä, mieheni ja Janne... Minttu oli isällään silloin. Onneksi saimme nähdä tämän rakkaan vielä ennen kuin hän lähti luotamme <3 Ikävä raastaa joka päivä sisältä! Tää tuska ei lähde vaikka välillä naurankin. Uudenvuoden tapahtumat ovat taas pyörineet paljon mielessä.. Tätä paskaa ei kauheesti helpota viime postauksessa kertomani potkut, mulle ei suotu sitä, että olisin saanut muuta ajateltavaa kuin tän kaiken mitä nyt on ollut!

Itselläni on 14.4. aika sydänultraan... vähän jännittää löytyykö jotain kun olen ollut jo useamman vuoden hyvin väsynyt. Pelottaa suorastaan. Varsinkin nyt kun pistin juuri tänään hakemuksen menemään Laurea-ammattikorkeakouluun sairaanhoitajakoulutukseen, eli päädyin lopputulokseen, että lähden opiskelemaan mikäli vain pääsen sinne.

Kaikenlaista

Mennyt vähän enemmän aikaa edellisestä tekstistä.. kaikenlaista lisää suoraan sanottuna paskaa tullut tässä välissä. Omat jaksamiset on vaihdellut, välillä on hieman parempia päiviä ja välillä huonompia. Ikävä on joka päivä läsnä jollain tapaa!! Nyt kun ei ole ollut hautajaisia ynnä muuta niin on ikävä iskenyt kovemmin päälle.

Vajaa kaksi viikkoa Anniinan hautajaisten jälkeen kuoli mieheni pappa.. se nosti taas kaiken pintaan itselläni Anniinan suhteen, sekä teki pahaa kun tiesi kuinka muihin sattui. Itse en tätä sotaveteraania saanut tuntea, hän oli hoitokodissa koko sen ajan mitä minä olen mieheni kanssa ollut yhdessä eli nyt vähän yli 9 vuotta. Hautajaiset kuitenkin olivat luonnollisemmat kun kyse oli vanhasta miehestä. Hän lähti pitämään mun siskon kanssa meidän Anniinasta huolta <3

Tähän päälle olin menossa takasin töihin, että saisin muuta ajateltavaa niin mut sanottiinkin irti.. tässä nyt koittanut miettiä, että mitä elämällä rupeaisi tekemään. Pää muutenkin sekaisin oman lapsen menetyksestä niin pitäisi osata päättää omasta elämästäkin..

Hautajaiset

Nyt sain kuviakin niin voisin laittaa vähän jotain hautajaisistakin. Eli ne oli tosiaan viime perjantaina eli 29.1.2016 ja pidimme hiljaisuudessa.

Aamu alkoi ahdistuksen vallassa... hyvä kun syömään pystyi. Menimme yhdeksäksi aamulla naapuripihaan/meidän postilaatikoille eli appivanhempien pihaan, siellä odotimme, että meidän pieni enkelimme tulisi kyydillään vielä kerran kodin ohi. Siihen asti oli äitini tullut ruumisauton kyydillä ja siinä vaihdoimme, että minä äitinä olin rakkaani kanssa autossa. Siitä lähdimmekin pidemmällä letkalla ajamaan kirkolle päin. Vähän ennen kirkkoa joku vanhempi herrasmies oli kävelyllä ja nähtyään saattueen hän pysähtyi, otti hatun päästään ja kääntyi kasvot meidän suuntaan eli kunnioitti saattuetta <3 Ihana ele!

Tilaisuus oli elämäni rankin kokemus, mutta todella kaunis <3 Pappi puhui todella kauniisti ja huolimatta omasta surustani huomasin, kuinka hänenkin oli koottava itsensä useaan kertaan. Kukat laskettiin sisällä näin talvella. Meistä itki kaikki muut paitsi meidän Janne, joka ei oikein ymmärtänyt tilannetta. Arkku oli vaan aivan liian pieni, niin väärin, että tuon suloisen punaposkisen tyttösen piti lähteä ennen mua!!

Tästä kuvasta hieman näkee sivuprofiilia arkusta.. harmittaa kun ei tajuttu etukäteen ohjeistaa kuvaajaa ottamaan  sivulta kauniista arkusta kuvaa, mutta ei voi enää mitään.

Hautapaikka ei ollut meillä etukäteen tiedossa, mutta saimme ihanan paikan neidille ja tulevaisuudessa myös meille, siitä nimittäin näkee järvelle <3

Muistotilaisuus pidettiin appivanhemmilla, ei haluttu kukaan meistä sitä seurakuntatalon kolkkoutta siihen rankan tilaisuuden päätteeksi.

                    Anniina olisi niin tykännyt noista kukista <3 Niin kauniita <3

                                                      Komea pieni poikani <3

                                           Rakkaan pienen enkelin muistopöytä <3

                              Lauantain lehdessä oli tämä ilmoitus..sydäntä särkee!

Kuukausi mennyt

Tänään tosiaan on tasan kuukausi rakkaan pois lähdöstä.. perjantaina oli hautajaiset ja nyt on takki aivan tyhjä.

Tasan kuukausi sitten näihin aikoihin odottelin miestäni tulevaksi sairaalaan kun olin itse kuullut jo pysäyttävän uutisen.. tänään onkin ollut hyvin ristiriitaiset fiilikset kun toisaalta on helpottunut olo, että hautajaiset on vihdoin ohi, toisaalta on ihan hirveän raastava ikävä tyttöä.. toisaalta ollut ihana nähdä paria ihanaa ystävääni, mutta toisaalta ollut aivan hirveän ahdistava päivä! Kaikista ahdistavinta tällä hetkellä on odottaa ensi tiistaita kun pitäisi mennä takaisin Lastenklinikalle.. pelkästään jo sinne meno tuntuu ahdistavalta. Siihen päälle pelko, että onko sisaruksilla jotain sydämissään/keuhkoissaan!

Aamulla kävin anopin kanssa haudalla.. yritettiin kyllä kirkkoon menoa, mutta haudalla käynti oli jo sen verran rankkaa meille molemmille, että päätettiin ettei mennä tunniksi istumaan kirkkoon. Alla kuva miltä hauta aamulla näytti. Ekassa kuvassa näkyy meidän kimppu <3

Hautajaisista laittelen myöhemmin kuvia kun saan ne ensin...

Sekavaa jumitusta

Mulle on sanottu, että olen vahva... viimeksi tänään... mutta mitä jos en jaksa olla vahva? Mua ei huvita ruuanlaitot jne ei sit pätkän vertaa ja sen kyl huomaa, koska paino on vaa noussu... miksi mä en kuulu niihin, jotka lakkaa miltei syömästä kun tulee vastoinkäymisiä?! Lapset kyllä ruokin, pakko hoitaa tollaset tietenkin... koen jopa välillä pientä syyllisyyttä kun syön ja mun rakas pieni enkelini makaa arkussa eikä sitä voi tehdä :'( Vaikka tiedän, että on täysin typerä ajatus...

Päivät vaihtelee paljon fiiliksiltään..pitäs rupee jotain liikuntaa taas harrastaa et sais tätä läskiäki pois, mutta tuntuu jotenki vaikeelta sekin...päivääkään en oo täysin itkemättä ollut, mutta välillä ollut vähän edes helpompia päiviä kun välillä kaikki on päin sanonko mitä. Ei ajatukset oikein pysy kasassa...samaan aikaan odotan ensi viikolla olevia hautajaisia että ne olisi jo ohi, toisaalta pelkään tuota päivää.

Nyt muutaman yön nukkunukin huonosti, osaltaan vaikuttaa tähän kaikkeen sekavuuteen...osaisko ens yönä nukkua? Menen kokeilemaan.

Ajatuksia...

Ajattelin pikku enkelin joululahjan laittaa autooni kulkemaan mukanani ♡

Tuntuu, ettei ajatukset pysy ollenkaan kasassa..mitään ei meinaa muistaa jne. Välillä sit taas iskee sen laatuinen jumitus, ettei ajatukset tunnu kulkevan lainkaan.

Ainakin asioita on tosiaan saatu eteenpäin, tänään pitäisi käydä ostamassa miehelle hattu hautajaisia varten, hakea molempien kengät suutarilta ja hakee mun mekko liikkeestä.

Äsken kirjottelin kuolinilmoitusta lehteen..tai olin jo aloitellut aiemmin sitä ja nyt kirjoittelin puhtaaksi. Vielä pitäisi loppu pähkäillä siihen viikonlopun aikana.. ensi viikolla on hautajaiset, yksi raskaimmista päivistä, niin ajateltiin lehti-ilmoitus heti seuraavaan lehteen mikä sen jälkeen ilmestyy.

Anniinan vaatteita ja joitakin lelujakin pakkailtu pahvilaatikoihin ja lähetän niitä erään ystäväni tytölle, joka niitä tarvitsee ♡ Ensin olin ajatellut lahjoittaa kaiken Hopelle, mutta kun kuulin tuosta että tarvitaan niin tottakai annan sinne silloin ♡ Tai kysyivät he hintaa, mutta en jaksa miettiä hintaa...omantunnon mukaan, kunhan ainakin toimituskulut saisi.

Pikkuhiljaa eteenpäin

Eilen sitten tuli postissa tälläiset laput molemmille lapsille:

Eli tulikin suht nopeasti nuo sydänultrat, mikä on ihan kiva niin saa senkin pois alta. Täytyy tosin myöntää, että tuo kyllä hermostuttaa ja pelottaakin jo valmiiksi, en kyllä oikeasti tiedä miten enää jaksan jos noilta jommalta kummalta löytyy myös jotain!! Peukkuja siis urakalla tuona päivänä pystyyn, kiitos! Itse tutkimusten tekohan ei satu tms.. Mintun kanssa tuskin tulee ongelmia, mutta saas nähdä kuinka onnistuu 3v tasmanian tuholaisen kanssa.


Tänään tapasimme papin... ja itkettyähän siinä taas tuli jälleen :'( Kävimme läpi hautajaisia ja hän kyseli Anniinasta, Anniinan sisaruksista, meidän vanhempien sisaruksista ja tietysti toivomuksia hautajaisten suhteen jne. Ainoat toiveet taisivat olla, että kirkon osuus olisi mahdollisimman lyhyt ja mä pyysin, että jossain kohtaa mainittaisiin Anniina Balleriina - tuolla häntä välillä kutsuttiin lähipiirissä <3

              Tässä kuvassa näette syyn miksi häntä balleriinaksi kutsuimme ;) <3


Näin jälkeenpäin mietittynä olihan Anniinassa viitteitä tuohon keuhkoverenpainetautiin ennen noita kohtauksia: Hän tykkäsi enemmän rauhallisista leikeistä (toki myös joskus riehui), saattoi jopa mieluummin yksin leikkiä jotain kuin olisi riehumisleikkejä... neiti väsyi suht helpolla ja söi huonosti.. loppuvaiheessa meni myös ääni käheäksi, rappuset ja ylämäet hengästytti. Ilmeisesti tauti oli agressiivista kun näin nopeasti eteni, ihan lyhyessä ajassa tuli tuo pienessäkin mäessä hengästyminen kuvioihin :(

Itselläni on tällä hetkellä sellainen vaihteleva vaihe menossa... välillä itkettää pienetkin asiat, välillä jumittaa niin ettei mikään suju... paljoa ei pysty mihinkään keskittymään ja ajatukset karkailee jatkuvasti. Tänään sain aikaiseksi laitettua Kelaan viimeisetkin matkakorvaushakemukset noilta viimisiltä päiviltä.. laitoin sen netissä ja liitteenä skannattu todistus Lastenklinikalta. Sieltä tulikin soitto, että hakemus olisi pitänyt tehdä Anniinan nimissä, mutta onnistui onneksi puhelimitse vaihto. Virkailijalle taisi ottaa itselläkin koville kun rupesi kertomaan osanottojaan ja mä itkin puhelimessa (oli papin kanssa keskusteluja ollut juuri) ja täti toisessa päässä yritti vielä jatkaa ettei oikein osaa sanoa mitään muuta kuin jaksamisia..sekin takellellen.

Meillä on ensi viikolla hautajaiset.. hieman pelottaa se päivä ja sen jälkeiset päivät. Jälkeiset päivät sen takia, että iskeekö sellanen tyhjä olo kun ei olekaan enää mitään järjestettävää. Sinne täytyy siis keksiä jotain. Jos ei muuta niin oman tulevan muistotatskan suunnittelua, siihen tosin alustava idea on jo. Tekijäksi haluan saman, joka teki siskostani ja silloin samaan aikaan vatsaani kuolleesta vauvastani muistotatskan. Voisinkin siitä laittaa kuvan alle:

Lisää UV-aatosta ja siitä eteenpäin

Jos koittaisi taas jatkaa...

Siinä miestä odotellessa Anniinan hoitaja kertoi kuinka neiti oli ollut reipas ja rauhallinen loppuun asti. Nukutuksesta herättyään oli tosiaan eka kysellyt minun perääni ja sen jälkeen esitellyt hänen lelunsa, eli Osku-kissan ja Täpliskoiran.. salille takaisin mennessäänkin oli pysynyt rauhallisena, toivon ettei missään vaiheessa kuitenkaan pelännyt. Hoitaja selitti myös sitä kuinka on harvinaista, ettei saada keuhkoverenpainekohtausta taltutettua niin siihen oli sitten pakko todeta on se kumma (sanoin kyl kirosanan sillon) kun mun perhe on kirottu kun on näitä harvinaisuuksia! Ensin lähti mun sisko rintasyövän takia (harvinaista että siihen kuolee ja varsinkaan 31 vuotiaana) ja nyt Anniina lähti harvinaisen sairauden takia :'( Mitä seuraavaksi... Nämä viimeiset tapahtumat, tai lähinnä se kun mut haettiin vanhempien huoneesta siihen kun uutinen kerrottiin, pyöri mun päässä tosi monta päivää ihan jatkuvalla syötöllä... Kuulemma johtui siitä, että mun elämä pysähtyi sillä hetkellä joksikin aikaa. Niinkuin se tekikin.

Sen enempää yksityiskohtiin menemättä siltä illalta, vietimme pari seuraavaa yötä anoppilassa kun ei pystytty menemään kotiin yöksi. Jo pelkästään kotona käynti oli tuskaa. Kaikki muistuttaa Anniinasta täällä <3 Kolmanneksi yöksi tulimme kotiin, mutta teimme olohuoneeseen pesän meidän perheelle eli nukuttiin patjoilla koko poppoo. Nukuimme lasten kanssa anoppilassakin samassa kasassa, se rauhoitti ainakin itseni uneen helpommin kun kuunteli sitä tuhinaa <3

Minttu oli isällään uutena vuotena ja pyysimme hänet kotiin 1.1. - halusin kertoa neidille kasvotusten mitä oli tapahtunut, hänelle en halunnut kertoa puhelimessa kuten jouduin miehelleni ja äidilleni kertomaan. Kerroimme mieheni kanssa, itkettiin yhdessä, halailtiin jne.. Ihan hirveää joutua särkemään pienen tytön sydän kertomalla tuollainen asia :'( Janne ei ole tätä oikein ymmärtänyt... luulee edelleen, että Anniina on sairaalassa tms..mutta eipä tuollanen 3vuotias voikaan käsittää, mikä on sinänsä onni hälle <3

Se loppuviikko meni täysin sumussa ja parkuen vähän väliä(en tosin väitä ettei sitä sumua olisi edelleen)...Maanantaina kun tuli ensimmäinen arkiaamu niin alkoi asioiden selvittely. Sairaalan sossutäti auttoi kun sanoi soittavansa Kelaan tapahtuneesta, ettei meidän tarvitse tähän päälle mitään oikaisujuttuja ruveta tekemään ja hän hoiti mulle sairaslomaakin sairaalalta alkuun, ettei heti tarvitsisi soitella muualle. Tiistaina soittikin Anniinaa hoitanut lääkäri, joka osoitti tietysti osanottonsa ja kertoi myös, ettei odottanut tämän tapahtuvan näin nopeasti.. samalla hän kertoi, että virkavalta oli päättänyt siirtää Anniinan oikeuslääketieteelliseen kun kuolema oli äkillinen! He olivat koittaneet kertoa taudista, että kaikki voi tapahtua kuin veitsellä leikaten (kuten nyt oli käynytkin), mutta olivat silti asian noin päättäneet. Meidän kannalta asia vaikutti viivästyttävästi hautajaisiin, eikä lääkäri osannut tuolloin kertoa paljon siellä voi mennä aikaa. Lääkäri myös kertoi, että he järjestävät meidän mielenrauhan vuoksi Anniinan sisaruksille sydänultrat - hän sanoi, ettei ole 25-vuotis urallaan kertaakaan törmännyt tapaukseen, että myös sisaruksilla olisi tuo tauti, mutta mainitsi myös että koskaan ei voi sanoa ei koskaan.

Poliisi sitten soitti mulle loppiaisen jälkeisenä torstai aamupäivällä asiasta ja hän osasi kertoa, että noin viikon päästä tehdään ruumiinavaus ja hautausluvan saa heti sen jälkeen. Toimenpide olikin viime torstaina ja tänään maanantaina 18.1.2016 hautaustoimisto hakikin meidän tytön sieltä pois Lohjalle. Tuossa välissä siis hoidimme muita raskaita asioita, kuten hautapaikan varaamisen, hautaustoimistossa käyntiä, arkun tilaaminen, kukkien tilaaminen, Anniinan vaatteiden valintaa jne... ai luoja se arkku oli pieni! Mutta todella kaunis <3 Pääsimme siis tänään neitiä vastaan ja myös katsomaan pientä enkeliämme.. itku tuli jo arkun nähdessä, Mintulta kysyin monta kertaa haluaako varmasti nähdä siskonsa (annoin hänen itse aiemmin jo valita ja nyt varmistin) - kävin toki itse ensin katsomassa onko Anniina sen näköinen, että voin antaa Mintun nähdä edes. Repesin tietysti täysiä itkemään kun pienen enkelimme näin, äitin rakas suloinen enkeli!! Kaksi ystävääni oli tässä vaiheessa mukanani - kiitos heille <3 Seuraavaksi tulivat Mintun lisäksi vanhempani ja jonkin ajan päästä myös isäni vanhemmat ilmestyivät paikalle. Meidän pieni Anniina Balleriina <3 :'( Ikävä on suuri!!

                                                  Yllä oleva kuvakehys teetimme itse <3

                                        Minttu teki Anniinalle ristin <3 Meni arkkuun <3

Anniinan Osku-kissa oli aina mukana hoidossa ja sairaalassa, meni myös arkkuun <3

Nämä vaatteet vein hautaustoimistoon, että pukivat Anniinalle <3 Sukat on tehnyt ystäväni, teki Anniinan lempiväreistä <3


Teksti on hyvin sekavaa, mutta niin on mun ajatuksetkin...

Viidestä tulikin neljä

Heti alkuun varoitus, että teksti on luultavasti melko sekavaa(ymmärrätte myöhemmin miksi).

Edellinen kirjoitus jäi hieman kesken... Anniinalle oli sovittu keuhkobiopsian otto torstaille 31.12.2015 ja saavuimme Lastenklinikalle edellisenä päivänä. Torstai aamuna meidät herätettiin hieman ennen seitsemää, että Anniina kävisi pikaisesti huuhtasemassa suihkussa itseään ja seiskalta annettiinkin esilääkitys operaatiota varten. Neiti oli jälleen niin reipas <3 Äiti sen sijaan jäi neidin lähdön jälkeen itkemään huolesta.

En enää muista tarkkaa kellon aikaa, olisiko ollut kymmenen nurkilla kun kirurgi soitti salista, että operaatio meni hyvin ja puolilta päivin neiti oli jo hereilläkin(soitin siis teholle kyselläkseni tilanteita)! Puhelimessa kerrottiin että neidin ekat sanat olivat herätessä olleet että "mulla on ikävä äitiä" <3 Ihana rakas tyttöni <3

Mies tuli Jannen kanssa lähemmäs yhdeksää seurakseni ja ystäväni kävi miehensä sekä nuoremman tyttönsä kanssa myös moikkaamassa. Menin mieheni ja poikani kanssa teho-osastolle katsomaan neitiä heti kun vierailuaika alkoi klo 13:30. Anniina oli aika kivulias ja heti kun hän itki niin ei meinannut kunnolla henki kulkea.. :( Anniinalla ei ollut typpeä laitettu lisähapen lisäksi kun hänen vointia kehuttiin ja jopa oli mietitty, että hänet voisi yöksi jo siirtää teholta pois nelos osastolle jos tulee jotain kiirusta (viime nukutuksen jälkeen siis oli typpi hapen mukana). Siinä jotain pientä keskustelua käytiin tytön kanssa ja juotin hänelle mehua ym. Silittelin päätä ja rauhottelin ettei itkisi ja vähän ennen vierailuajan loppua neiti nukahtikin.. sanottiin Jannelle, että sanoisi siskolleen heipat vaikka nukkuikin, itse pussasin ja taisin itsekin sanoa heippa ja nähdään myöhemmin tai jotain, vähän on jo hämärän peitossa tarkat sanat... viimeiset sanat neidille hereillä ollessa taisi olla tyyliin, että "nuku vaan rakas, kaikki on hyvin" tai jotain vastaavaa..

Mieheni lähti siitä vierailuajan loputtua viemään Jannea kotiseudulle omille vanhemmilleen hoitoon ja mä kävin kaupassa ostamassa vähän namia, jota ajattelin antaa Anniinalle seuraavalla vierailuajalla. Meiltä ajaa noin tunnin Lastenklinikalle, joten olin menossa klo 16 yksin teho-osastolle taas katsomaan neitiä, mutta Anniinan oma hoitaja tulikin käytävällä vastaan kertoen, että tyttö oli juuri viety takasin saliin koska hänen dreeni oli alkanut vuotaa. Hoitaja rauhoitteli, että siinä tuskin menee kovin kauaa kun kyselin aika-arviota.

Mä sit sillon rupesin edellistä kirjoitustani kirjoittelemaan ajankulukseni teho-osaston vanhempien huoneessa, enkä edes huomannut ajan kulua.. juuri sain tallennettua edellisen tekstini kun ovi avautui ja sieltä kuului, että "onko Anniinan äiti täällä?" ja ponkaisin heti pystyyn sohvalta. Ihmettelin porukan nähtyäni, että miksi hakemassa oli 3 lääkäriä sekä Anniinan oma hoitaja, mutta en siinä kerennyt sen enempää kyselemään kun mua ohjattiin jo eteenpäin. Seuraava ihmetys iski kun menimme sen käytävän ohitse mistä mennään isoimpiin teho-osaston huoneisiin, mutta ajattelin nopsasti että Anniina on siirretty jostain syystä omaan huoneeseen missä on yksin. Sen sijaan huone mihin mut ohjattiin olikin tyhjä! Paniikki rupesi nostamaan päätään ja seuraavassa hetkessä kirurgi kertoikin Anniinan saaneen verenpainetautikohtauksen eli keuhkojen verenpaine oli noussut ja yli tunnin elvyttely-yrityksistä huolimatta hän menehtyi. Sillä hetkellä mun maailma pysähtyi täysin ja mun reaktio taisi vähän pelästyttää kirurginkin (ilme ainakin näytti siltä) kun huudahdin "mitä?!". Siitä alkoi lohduton itku.. en paljoa muista mitä mulle siinä sen jälkeen sanottiin.. kysyttiin mm. onko mieheni tulossa jne. Pieni sydän olisi kestänyt, mutta veri ei päässyt keuhkoihin siellä olleen kovan paineen takia. Myöhemmin sain kuulla kuolinajaksi 17:13.

Siinä aikani odottelin miestäni, että tulisi jo kun sanoi sieltä lähtiessään tulevansa heti takaisin kun mahdollista..olisin halunnut, että uutinen kerrotaan hänelle paikanpäällä.. lopulta laitoin viestiä, että "missä olet??" ja hän samantien soittikin, että oli vasta lähtenyt ja kysyi mitä on tapahtunut.. aloin tietysti taas itkeä ja mies alkoi puhelimessa hätääntyä, että "mitä siellä on tapahtunut?" ja mun oli sit pakko kertoa hälle puhelimitse, että Anniina on kuollut...

Ja nyt rupee taas itkettää niin paljon, että jatkan seuraavalla kerralla..