Viidestä tulikin neljä

Heti alkuun varoitus, että teksti on luultavasti melko sekavaa(ymmärrätte myöhemmin miksi).

Edellinen kirjoitus jäi hieman kesken... Anniinalle oli sovittu keuhkobiopsian otto torstaille 31.12.2015 ja saavuimme Lastenklinikalle edellisenä päivänä. Torstai aamuna meidät herätettiin hieman ennen seitsemää, että Anniina kävisi pikaisesti huuhtasemassa suihkussa itseään ja seiskalta annettiinkin esilääkitys operaatiota varten. Neiti oli jälleen niin reipas <3 Äiti sen sijaan jäi neidin lähdön jälkeen itkemään huolesta.

En enää muista tarkkaa kellon aikaa, olisiko ollut kymmenen nurkilla kun kirurgi soitti salista, että operaatio meni hyvin ja puolilta päivin neiti oli jo hereilläkin(soitin siis teholle kyselläkseni tilanteita)! Puhelimessa kerrottiin että neidin ekat sanat olivat herätessä olleet että "mulla on ikävä äitiä" <3 Ihana rakas tyttöni <3

Mies tuli Jannen kanssa lähemmäs yhdeksää seurakseni ja ystäväni kävi miehensä sekä nuoremman tyttönsä kanssa myös moikkaamassa. Menin mieheni ja poikani kanssa teho-osastolle katsomaan neitiä heti kun vierailuaika alkoi klo 13:30. Anniina oli aika kivulias ja heti kun hän itki niin ei meinannut kunnolla henki kulkea.. :( Anniinalla ei ollut typpeä laitettu lisähapen lisäksi kun hänen vointia kehuttiin ja jopa oli mietitty, että hänet voisi yöksi jo siirtää teholta pois nelos osastolle jos tulee jotain kiirusta (viime nukutuksen jälkeen siis oli typpi hapen mukana). Siinä jotain pientä keskustelua käytiin tytön kanssa ja juotin hänelle mehua ym. Silittelin päätä ja rauhottelin ettei itkisi ja vähän ennen vierailuajan loppua neiti nukahtikin.. sanottiin Jannelle, että sanoisi siskolleen heipat vaikka nukkuikin, itse pussasin ja taisin itsekin sanoa heippa ja nähdään myöhemmin tai jotain, vähän on jo hämärän peitossa tarkat sanat... viimeiset sanat neidille hereillä ollessa taisi olla tyyliin, että "nuku vaan rakas, kaikki on hyvin" tai jotain vastaavaa..

Mieheni lähti siitä vierailuajan loputtua viemään Jannea kotiseudulle omille vanhemmilleen hoitoon ja mä kävin kaupassa ostamassa vähän namia, jota ajattelin antaa Anniinalle seuraavalla vierailuajalla. Meiltä ajaa noin tunnin Lastenklinikalle, joten olin menossa klo 16 yksin teho-osastolle taas katsomaan neitiä, mutta Anniinan oma hoitaja tulikin käytävällä vastaan kertoen, että tyttö oli juuri viety takasin saliin koska hänen dreeni oli alkanut vuotaa. Hoitaja rauhoitteli, että siinä tuskin menee kovin kauaa kun kyselin aika-arviota.

Mä sit sillon rupesin edellistä kirjoitustani kirjoittelemaan ajankulukseni teho-osaston vanhempien huoneessa, enkä edes huomannut ajan kulua.. juuri sain tallennettua edellisen tekstini kun ovi avautui ja sieltä kuului, että "onko Anniinan äiti täällä?" ja ponkaisin heti pystyyn sohvalta. Ihmettelin porukan nähtyäni, että miksi hakemassa oli 3 lääkäriä sekä Anniinan oma hoitaja, mutta en siinä kerennyt sen enempää kyselemään kun mua ohjattiin jo eteenpäin. Seuraava ihmetys iski kun menimme sen käytävän ohitse mistä mennään isoimpiin teho-osaston huoneisiin, mutta ajattelin nopsasti että Anniina on siirretty jostain syystä omaan huoneeseen missä on yksin. Sen sijaan huone mihin mut ohjattiin olikin tyhjä! Paniikki rupesi nostamaan päätään ja seuraavassa hetkessä kirurgi kertoikin Anniinan saaneen verenpainetautikohtauksen eli keuhkojen verenpaine oli noussut ja yli tunnin elvyttely-yrityksistä huolimatta hän menehtyi. Sillä hetkellä mun maailma pysähtyi täysin ja mun reaktio taisi vähän pelästyttää kirurginkin (ilme ainakin näytti siltä) kun huudahdin "mitä?!". Siitä alkoi lohduton itku.. en paljoa muista mitä mulle siinä sen jälkeen sanottiin.. kysyttiin mm. onko mieheni tulossa jne. Pieni sydän olisi kestänyt, mutta veri ei päässyt keuhkoihin siellä olleen kovan paineen takia. Myöhemmin sain kuulla kuolinajaksi 17:13.

Siinä aikani odottelin miestäni, että tulisi jo kun sanoi sieltä lähtiessään tulevansa heti takaisin kun mahdollista..olisin halunnut, että uutinen kerrotaan hänelle paikanpäällä.. lopulta laitoin viestiä, että "missä olet??" ja hän samantien soittikin, että oli vasta lähtenyt ja kysyi mitä on tapahtunut.. aloin tietysti taas itkeä ja mies alkoi puhelimessa hätääntyä, että "mitä siellä on tapahtunut?" ja mun oli sit pakko kertoa hälle puhelimitse, että Anniina on kuollut...

Ja nyt rupee taas itkettää niin paljon, että jatkan seuraavalla kerralla..